sunnuntai 13. tammikuuta 2013

don't you worry child


Miten siihen pitäisi reagoida kun paras ystävä kertoo miten hänestä tuntuu välillä siltä että haluaisi tappaa itsensä, mitä siinä tilanteessa kuuluu tehdä? Mitä tehdä kun tietää että toisella on paha olla ja voimat ei riitä edes koulunkäyntiin. Sanoin hänelle vain monta kertaa että hänen täytyy puhua mulle jos on huono olla, saa soittaa milloin vain. Halasin, pussasin poskelle ja sanoin että rakastan häntä. Tuntuu avuttomalta kun en tiedä mitä voisin tehdä. Ja tuntuu tyhmältä miten olen hehkuttanut hänelle onneani K:n kanssa kun hänellä menee noin huonosti. En osannut aavistaa että hänellä on oikeasti noin paha olla. Luojan kiitos hän on kääntynyt jo ammattiauttajan puoleen.

Mun sunnuntaihin on kuulunut vain makoilua ja koulujuttujen tekoa. Odotan että K tulee kaupungilta niin saa taas jutella hänen kanssaan puhelimen välityksellä yön pikkutunneille asti. Ei väsytä.

Huomenna aamulla sitten taas vaa'alle, toivottavasti olisi paino tippunut...haluan jo seiskalla alkavan numeron vaa'an näyttöön. Tänään syötynä kaksi sämpylää ja saa jäädä siihen, repsahdin nimittäin eilen yöllä pitkästä aikaa syömään pastaa kun tulin kotiin.

ps. laihdutusmotivaatiota lisää aika huimasti se, että K:n exä on mua laihempi

6 kommenttia:

  1. Ei oo kyllä lähes mitään pahempaa kuin läheisen paha olo :( Siinä on itse niin avuton... Parasta kuitenkin yrittää vain olla ystävä toiselle, kuunnella jos toinen haluaa puhua, pitää hauskaa jos toinen haluaa saada ajatuksensa muualle. Terapeutiksi ja neuvonantajaksi ei kannata ruveta, koska harva masentunut oikeasti arvostaa kenenkään "näin sinun pitäisi tehdä"-kommentteja. Tosi hyvä, että ystäväsi on hakeutunut ammattiapuun. Tsemppiä hänelle ja tsemppiä myös sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nään tätä ystävääni tänään, keksitään jotain tekemistä ettei hänen tarvitse olla yksin kotona murehtimassa. Ja kiitos<3

      Poista
  2. Apua, siis ihanaa että oot onnellinen ja niin edespäin mutta koitahan syödä monipuolisesti! Sun blogiteksteistä saa nyt vähän semmoisen kuvan että sulta jää kaikki tärkeät ravintoaineet saamatta ja muutenkin syöt liian vähän!

    VastaaPoista
  3. onko ystävälläsi poikaystävää tai muita läheisiä? tartu äkkiä toimeen kun ikinä ei tiedä miten tosissaan ihmiset on :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikaystävää ei ole mutta paljon ystäviä kyllä ympärillä. Onneksi käy jo ammattiauttajalla niin sekin auttaa jo paljon ja saa melko varmasti lääkityksenkin

      Poista