sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pieni repsahdus johtaa usein suurempaan


Eilen suistuin ruokavaliostani ja söin iltapalaksi kaverin kanssa purkkihernekeittoa ja muutaman hapankorpun levitteellä. Tänään olin kaverin luona meikkikutsuilla ja siellä oli tietenkin kaikkea hyvää purtavaa. Saldoksi kertyi täytetty paahtoleipä, korvapuusti, kaksi vaahtokarkkia. Näiden herkkujen jälkeen mun herkkuhimo vain yltyi. Kotiin tullessa katsoin pöydälle jäänyttä kebab mainosta ja siitä se ajatus sitten lähti. Hetki sitten vedin naamariin melkeen kokonaisen rullakebun!!!! Lihoista jätin yli puolet syömättä, mutta muuten se meni melkeen kokonaan. Nyt ällöttää ja maha turvottaa. Huomenna meen huhkimaan salille semmosen treenin rangaistuksena itelleni.

Vaikka tämmönen on aina takapakkia, niin en anna sen tälläkertaa lannistaa. Huomenna entistä tiukempi ote ruoan ja treenin suhteen ja kahta kovemmin kohti tavoitetta.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

huh helpotusta


Kyllähän se paino sieltä tippui kun piti salivapaan päivän. -900g eilisestä hihii jee! Läskiahdistuksissani tosin skippasin eilisen välipalan kokonaan ja päivälliseltä jätin lihan pois...vaikka ei saisi. Otin myös uudet mitat itsestäni tuossa aamulla ja minusta on lähtenyt pois yhteensä 10cm. Puolet senteistä on lähtenyt lantiolta ja masukummun kohdalta.

Eilen teki niin kovasti mieli repsahtaa ja lähetin paniikkiviestejä kaverilleni etten sortuisi ahmimaan pastaa. Sortumisen sijaan leikkelin muotilehdistä pari motivoivaa bikinikuvaa ja kiinnitin ne jääkaapin oveen. Pitäis vissiin liimata yks kuva kiinni kuivakaapinkin oveen..siellä takana kun on kaikkea pahaa (pastaa, suolakeksejä, hapankorppuja, puuroa).

Salihommat on jäänyt nyt vähän vähemmälle, kun mun lemppari salikamu on kipeänä. Keskiviikkona olin parhaan kaverin kanssa salilla ja täytyy sanoa että tuli aika salikarhu olo, kun kaveri ei jaksanut tehdä mun sali-ohjelmaa loppuun asti ja minä jatkoin loppuun asti. Ja hänellä ei siis ole grammaakaan ylipainoa. Kyllä mä sen vielä potkin tekemään koko ohjelman loppuun!

torstai 11. huhtikuuta 2013

ärsyttää


Kävin vaa'alla...83kg. Paino ei ole liikkunut mihinkään. 2kg pudotusta vähän reilussa viikossa mutta ei se riitä. Miksi mun paino nyt jumittaa paikallaan? Oon noudattanut dieettiä. Aerobiset harjoittelut on jääny aika pahasti välistä, johtuu sitten ehkä siitä. Vituttaa ihan älyttömästi, koska luulin laihtuvani nopeammin ja ettei tarvitsisi kärsiä siitä että paino jumittaa. Turhauttavaa. Peilistä kyllä näkee että olen hoikistunut, mutta kun sekään ei riitä. Olen sellainen ihminen, että tarvitsen vahvistuksen vaa'alta siitä että olen laihtunut. Olin eilen kuntosalilla...ehkä se on lihaksiin kertynyttä nestettä? En mä tiedä...ärsyttää vaan niin paljon ja tekisi mieli skipata pari ateriaa tältä päivältä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

SD päivä 6 ja motivaatiokuvia


Dieetti on sujunu tosi kivasti tähän asti. Painoa on pudonnut about -3kg. Tarkkoja lukuja on nyt hankala sanoa, kun tosiaan mun vaaka vähän sekosi ja näytti ilmeisesti mun dieetin aloituspainon ihan pisin seiniä. Eli mun alotuspaino oli suurempi kuin toi vähän päälle 82kg, koska nyt mun paino on se 82kg. Ihmettelinkin kun perjantai aamuna äitin vaaka näytti mun painoksi 84 ja jotain. Manasin koko vaa'an maan rakoon, mutta se taisikin olla oikeessa ja mun vaaka väärässä...hups. Vaihdoin mun vaa'an paristot ja nyt pitäis taas toimia oikein. Otin itsestäni myös mitat, ne näkyy salaisessa blogissa (siellä on myös uusi postaus, klik).

Mun tekee kokoajan ihan älyttömästi mieli leipää ja pastaa...mun pahimmat viholliset. Leipää mulla ei onneksi kotona edes ole, joten repsahduksen todennäköisyys on aika pieni. Pastaa mulla kuitenkin on, koska sitä saa syödä päivällisellä pienen määrän. Toistaiseksi olen pitänyt itseni kurissa, mutta kovasti tekis mieli keittää kattilallinen pelkkää pastaa ja vetäistä se naamariin. Vaikea päästä vanhoista tavoista eroon, kun ehti tottua yksin asuessa sellaseen hiilarimössö ruokavalioon. Toisaalta, mun olo on paljon energisempi ja tietty kevyempi näin. Loppuun motivaatiokuvia lähinnä itselle etten oikeasti käy sen pastapussin kimppuun.


 anteeksi härö pyllykuva, mutta tollasen pyrstön takia mä niitä kyykkyjä teen :D









keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Päivä 1


Uusi postaus salaisessaKlik klik!

Superdieetin kokovartalotreeni vedetty salilla ja huh kun oli raskas. Kaverilla oli sykemittari matkassa ja hänellä paloi treenin aikana melkeen 700kcal! Join myös elämäni ensimmäinen palautusjuoman (Fast Whey+) ja oli ihan hyvää, maistui laimealle kaakaolle.

Tässä Superdieetissä pitää syödä KOKO AJAN! Tai ainakin tuntuu siltä. Vaikeaa mahduttaa viittä ateriaa vuorokauteen kun vuorokausirytmi on ihan sekasin. Tuli suorastaan suru puseroon kun sain päivällisellä syödä pikkusen määrän pastaa...siitä määrästä ei tullu ku vihaseksi (terveisin pastan suurin rakastaja). Leipää  on ikävä nyt jo...ja eka päivä menossa...tulee olemaan tiukkaa!

Kutsut salaiseen ja SD


Nyt pitäis olla kaikki kutsut salaiseen blogiin lähetetty! Siellä on vielä muutamia vastaamattomia kutsuja. Ja hei muistakaa painaa "liity tähän sivustoon" nappia tai lisätä blogi omaan lukulistaanne, jotta uusista postauksista tulee teille ilmoitukset :) Lupasin kuitenkin myös, että ilmoitan aina tämän blogin puolella kun salaiseen on tullut uusi postaus.

Superdieetin ensimäinen päivä on nyt käynnissä! Aamupala syöty, tunnin päästä välipala. Illalla salille tekemään koko vartalon treeni. Eilen aamulla punnitsin itseni, ja vaaka näytti 82,4kg, hups. Saa nähdä miten paljon kiloja karisee tän kuuden viikon aikana. Nyt on ainakin niin hurja tsemppi päällä että oksat pois!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Salainen

Muistakaa käydä lukemassa salaista blogia täältä. Uusi postaus klik klik

Jos haluat salaisen blogin lukijaksi, jota kirjoitan omalla naamallani, pistä sähköpostiosoitteesi kommenttiboksiin :)