En oo nyt kuullut exästä mitään pariin päivään, ja ehkä ihan hyvä niin.
Mä haluan oppia elämään niin etten kokoajan ajattele sitä ihmistä.
Saa nähdä milloin se ottaa muhun yhteyttä ja kyselee vointia.
Ite tuskin otan häneen yhteyttä, oon roikkunu tarpeeks kauan, mä haluan elää ilman sitä, mä haluan saada mun oman elämän takasin.
Eilen sain kuulla niin vituttavia uutisia perheeltä että illalla mieli romahti taas jonnekin pohjamutiin.
Ja miksi miehiä on niin helvetin vaikea lukea?
Yks haava oli ehtinyt parantua jo aika hyvin, eilen kuitenkin revin sen taas auki.
En halua taas maata koko päivää kotona.
Aina kun oon yksin niin ahdistus iskee, heti jos oon muiden ihmisten kanssa niin olo on paljon parempi.
Mulla on semmonen olo etten kelpaa enää kellekään.
Ei mussa oo mitään mitä miehet haluaa...
Kaikki exän sanat pyörii taas mielessä.
Miks edes yritän?
Mä oon henkisesti niin pieni,
miksi en vois olla myös fyysisesti yhtä pieni..