sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

baby you murder me, your weapons are words




En oo nyt kuullut exästä mitään pariin päivään, ja ehkä ihan hyvä niin.
Mä haluan oppia elämään niin etten kokoajan ajattele sitä ihmistä.
Saa nähdä milloin se ottaa muhun yhteyttä ja kyselee vointia.
Ite tuskin otan häneen yhteyttä, oon roikkunu tarpeeks kauan, mä haluan elää ilman sitä, mä haluan saada mun oman elämän takasin.

Eilen sain kuulla niin vituttavia uutisia perheeltä että illalla mieli romahti taas jonnekin pohjamutiin.
Ja miksi miehiä on niin helvetin vaikea lukea?

Yks haava oli ehtinyt parantua jo aika hyvin, eilen kuitenkin revin sen taas auki.
En halua taas maata koko päivää kotona.
Aina kun oon yksin niin ahdistus iskee, heti jos oon muiden ihmisten kanssa niin olo on paljon parempi.

Mulla on semmonen olo etten kelpaa enää kellekään.
Ei mussa oo mitään mitä miehet haluaa...
Kaikki exän sanat pyörii taas mielessä.
Miks edes yritän?

Mä oon henkisesti niin pieni,
miksi en vois olla myös fyysisesti yhtä pieni..


torstai 26. heinäkuuta 2012

muistot muovikasseissa





Eilistä riitelyä exän kanssa jatkui tämän päivän iltapäivään asti.
Sain anteeksipyynnön, montakin.
Silti olen varma että se tulee vielä satuttamaan mua taas.
En oo vielä edes sisäistänyt sitä, että se oikeesti rakastaa nyt toista,
että mä en ole sille enää mitään.

Oon kokopäivän vaan maannut kotona.
Maannut tässä sängyllä kuin joku hylje.
Onneksi perjantaina baariin nollaamaan pää, ehkä saan nä kaikki paskat ajatukset pois mun päästä.

Mä niin haluan jonkun ihanan ihmisen mun vierelle, kenen viereen vois nukahtaa.
Mutta miten mä voin enää ikinä luottaa?
Kaiken sen valehtelun jälkeen mitä sain kokea.
Koska mä oikeesti luotin siihen ihmiseen.

Paino laskenut viime punnitsemasta -300g
ei paljoa, mutta edistystä kuitenkin.
Ottaen huomioon, että keväällä painoin 8kg enemmän kuin nyt.
Sairasta.

"Tule ostamaan,
mä myynnissä oon.
Monta hyvää rakkautta,
rikottuina taskussa.
Kaupan päälle saat.

Tule hakemaan,
mä valmiina oon.
Muistot muovikasseissa,
sydän matkalaukussa.
Valmis muuttumaan,
vie mut kotiin.

Vie mut kotiin uudelleen,
laita mun pää ja sydän paikoilleen.
Koske mua niin, etten voi enää unohtaa,
kuka on se joka minut omistaa.
Vie mut kotiin."

Jesse Kaikuranta - Vie mut kotiin
Aivan ihana biisi, saa kyyneleet silmiin

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

hyvä päivä pilalla

"Mä toivon tätä sinulle: kuole, kuole
Haavoistani tuska: nuole, nuole
En haluu nähdä sinua koskaan enää
Älä tule lähelleni vaan lähde menemään"



Mulla oli tänään tosi hyvä päivä, ainakin mä vielä tunti sitten luulin niin.
Nukuin pitkään,
söin hyvää salaattia aamupalaksi,
olin pitkään suihkussa,
laitoin hiukset kauniisti,
ajattelin pitkästä aikaa että mulla on kauniit hiukset.
Menin kaupunkiin näkemään erästä uutta tuttavuutta.
Juteltiin, juotiin kahvia ja poltettiin tupakkaa,
mulla oli kivaa.
Illalla tulin kotiin ja mun oli tosi hyvä olla, hymyilytti vaan.
Exä pisti mulle viestiä missä kyseli nätisti mun kuulumisia ja kerroin että asiat on aika hyvin.
Ajattelin, että ehkä mun ja exän välit on vihdoin sellaset ettei meidän tarvi enää riidellä.

Sitten se pilaa taas kaiken, saa mun olon ihan paskaksi.
Syyttää mua ihan järjettömistä asioista, haukkuu mua ja mun kaveria, uhkailee, vittuilee.
Se ei vaan osaa ottaa vastuuta siitä mitä se mulle teki.
En tajua miten oon joskus voinut rakastaa sitä, se on hirviö.
Miten se vielä alle kuukausi sitten sanoi rakastavansa mua enemmän kuin ketään muuta,
ja nyt sanoo ettei tajua mitä mussa oikein näki.

Mun tänpäivän syömiset on koostunu siitä salaatista, sen lisäksi söin vähän italianpataa.
Niin ja join kaksi kuppia kahvia, pari lasia maitoa.

Iltapalaksi uusi jälki kehossa.

anteeksi vähäiset kuvat, oon liian väsynyt etsimään lisää.


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

beat me until i'm numb




Eilen menin nukkumaan iloisena, mua hymyilytti.
Kaksi kaveripoikaa sai mut tosi iloseksi ja mun oli hyvä mennä nukkumaan.

Tänään oon ollut lähinnä surullinen,
maannut eristäytyneenä kotona.
Exä sanoi taas asioita joita en halua kuulla
"miten sä voit olla noin tyhmä"
"vittu sä oot sekasin"
"mikä sua vaivaa"
"oon niin onnellinen sen kanssa ettet tajuukkaan"

Mitä mä teen?
Jollain sairaalla tapaa mä vielä välitän siitä...enkä haluaisi katkasta välejä,
mutta toisaalta saan joka päivä kuulla siltä noita asioita mitkä saa mut vihaamaan itteäni. 

Miksi mä en riittänyt?
Mikä mussa oli vikana?
Miksi se ei välitä? 
Miksi se teki mulle näin?  

Se lupasi että voin puhua sille ihan mistä vain, että se kuuntelee ja haluaa auttaa.
Kun kerroin että oon satuttanu itteäni, se vaan nauroi ja nimitteli,
kehotti mua satuttamaan itseäni uudelleen ja meni nukkumaan.

Mielialat vaihtelee ihan hulluna,
välillä oon ahdistunut ja haluan vaan itkeä ja toisena hetkenä nauran ystävien kanssa ja tuntuu että asiat järjestyy kyllä. 

Mitä ihmiset näkee tässä sinkkuna olemisessa?
Tä on ihan perseestä 


lauantai 21. heinäkuuta 2012

i hope you think of me when you fuck her




Olin eilen kirjottamassa tänne miten noi muutamat päivät meni paremmin, teksti jäi kesken kun sain puhelun exältä.
Riideltiin puhelimessa, kauan.
Sanoi mulle taas asioita mitkä sai mut itkemään ja vihaamaan itseäni hieman lisää.
Lopuksi sain perään viestin, missä kehotti mua satuttamaan itseäni lisää koska olen angstinen teini ja naurettava.
Ehkä olenkin naurettava, en olis uskonut että musta kuoriutuu tällanen ihminen,
mutta se ei ymmärrä että sen käytös, teot ja sanat mua kohtaan teki musta tällaisen.

Miks hän välittäisi?
Sillä menee kaikki elämässä täydellisesti uuden naisensa kanssa...mä olen vain menneisyyden riippakivi.

Meidän yhteiset ystävätkin on näköjään päättäneet jättää mut ulkopuoliseksi ja toivottivat tämän uuden naisen tervetulleeksi piireihin mun tilalle, en ilmeisesti koskaan ollutkaan heille ystävä.
Onneksi mulla on omat ihanat ystävät tukena, niiden seurassa mun on hyvä olla.

Mietin tota itsensä satuttamista, mikä siinä on että se auttaa ahdistukseen...
Haavat on kipeitä kunnes rupeutuvat, niistä vuotaa verta ja kudosnestettä, ällöttävää, mutta samaan aikaan niin helpottavaa.

En voi edes kuvailla tätä itseinhon määrää,
miten voin enää koskaan kelvata kellekään?
Exä on tuhonnut mun vähäisen itsetunnon ja kunnioituksen itteäni kohtaan niin monilla hirveillä sanoilla mitkä täyttää iltaisin mun mielen.

Hän on tehnyt selväksi, että on nyt onnellisempi kuin koskaan ennen päästessään musta vihdoin eroon.
Hän on kertonut mulle miten upea hänen uusi naisensa on, miten se on parempi kuin mä koskaan olin.

Mä vaan vihaan sitä ihmistä niin paljon. 

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

when you lose something you cant replace


Melkein vuosi viimeisestä kirjotuksesta...
Kirjoittaminen jäi, koska mulla meni elämässä hyvin, vaikka lihoinkin, olin onnellinen...
onnellisempi kuin koskaan.

Muutama viikko sitten kaikki muuttui.
Poikaystävä jätti minut. Romahdin täysin.
Kaikki ne yhteiset suunnitelmat, lupaukset, kaikki se hyvä oli vaan poissa.
Hän on nyt onnellinen toisen kanssa, ja mä jäin nuolemaan haavojani.
Kaikki ne vuodet mun kanssa eivät loppuviimeksi merkinnetkään mitään hänelle. 

Tänään koin romahduspisteen, itkin hysteerisesti sängyssä, tärisin, en saanut henkeä.
Tupakat ovat laukussa, oisin halunnut polttaa ne, mutten voinut koska vanhempani olivat kotona.
Katselin ympärilleni löytääkseni jotain mikä saisi mut rauhoittumaan, että saisin taas happea.
Löysin laukustani sakset ja makasin sängyllä, mitä enemmän tuhoa tein saksilla reiteen, sitä helpommin sain taas henkeä. Sairasta, en mä oo tällainen.
Tuntuu niin säälittävältä, että mä oikeasti vahingoitin itseäni sen kusipään takia, mä olen helvetti sentään täysi-ikäinen nainen ja mä teen tällaista.

En ole näinä muutamana viikkona tunnistanut itseäni enää ollenkaan, kavereiden seurassa olen normaali, suht iloinen, mutta yksin...en ole enää se ihminen ketä olin vielä jokuaika sitten.

En tiedä montako kiloa olen laihtunut eron jälkeen...monta, koska lopetin syömisen lähes kokonaan tuon jälkeen. No, se tekee mulle vaan hyvää.

Tälläkin hetkellä se sika on uuden naisensa luona.

Taidan alkaa taas kirjoitella tänne säännöllisesti, nyt kun on taas jotain mistä purkaa sydäntä, nyt kun en ole enää se sama onnellinen tyttö.
 Samalla kerron laihdutuksesta ja sen etenemisestä.

Kommentoikaa, kertokaa jos vieläkin jaksatte lukea mun juttuja täällä.