Mä oon niin sekasin. Välillä oon onnellinen, tiedostan kaikki ihanat ihmiset ympärilläni ja sen että kyllä mulla on asiat aika hyvin. Mutta sitten on tällaisia päiviä kuin tämä sunnuntai...makaan vain sängyllä ja toivon että tulisi uni. Odotan vain kellon lyövän kuusi että pääsen salille. Sitten tulen kotiin, käyn suihkussa ja palaan takaisin tähän sängylle. Kaikilla kavereilla on vielä koulua, arkipäivisin mä vain lojun kotona ja odotan että mun elämässä tapahtuisi edes jotain merkittävää. Mut pitää järjissäni vain kaksi läheisintä ystävääni, äiti ja kuntoilu.
Eikä asiaa auta yhtään tuo mamman tuoma keksipaketti josta olen syönyt jo ties kuinka paljon. Ja peilistä takaisin tuijottaa turvonnut läskinaama.
Joskus iltaisin luen mun ja K:n vanhoja keskusteluja ja hymyilen kyynelten vieriessä poskilla. Kukaan ei oo koskaan puhunut mulle niin ihanasti ja silti se satutti mua niin pahasti. Netissä nään kuvia siitä ja toisesta tytöstä, ja jokaisen kuvan nähtyäni rikkoudun sisältä aina vähän lisää. Ei olla puhuttu yli kuukauteen mitään, ja silti kaipaan vieläkin.
Vooi tosi paljon voimii ! :( Tiiän ton tunteen ku näät exäs jonku toisen kans ees kuvissa tai luet ees jtn sen tilapäivityksiä. Se tuntuu kauheelta :'( Kyl se siitä vielä paranee <3
VastaaPoistaMä tosiaan toivon että tä menee pian ohi, kunpa vaan osaisin olla välittämättä..mut se on niin vaikeaa. Kiitos ihana<3
Poista