perjantai 10. kesäkuuta 2011




Anteeksi kun olen hävinnyt blogimaailmasta kokonaan hetkeksi.
Luin äsken teidän kaikkien ihanien uudet postaukset läpi ja tuntui että niitä oli ihan hirveästi,
koska en tosiaan ole nyt kesäloman alussa ollut kertaakaan kunnolla koneella, aina vain käynyt pikaisesti.

Ja niin, en toteuttanut tuota "kuinka paljon voin laihtua viikossa" juttua,
koska haluan nauttia kesästä.
Anteeksi kovasti etten toteuttanut lupaustani.
Minusta vain tuntuu siltä että aina kun alan laskemaan kaloreita ja kärvistelemään niiden kanssa niin minulla menee päivä pilalle enkä voi kunnolla keskittyä muuhun kuin miettimään mitä laitan/en laita suuhuni.

Mutta huom: en aijo antaa itseni lihoa kesän aikana
(mikä on aika mahdotonta koska liikun kesällä niin paljon kokoajan),
keskityn pitämään painoni siinä missä se nyt on ja ken tietää vaikka paino sattumalta vähän putoaisikin. 

Haluan kivan ja ikimuistoisen kesän,
en halua murehtia ja masentua painostani, vaikka minua inhottaakin joka kerta kun puen bikinit ylleni.
Ja ennen koulun (lukion 2 luokka) alkua pidän kunnon dieetin jotta olen paremmassa kunnossa kuin silloin, kun lukio alkoi.

Joten rakkaat lukiat älkää ihmetelkö jos multa tulee postauksia harvoin,
koska nyt on kesä ja vietän kaikki päivät ulkona ystävien kanssa,
en vaan yksinkertaisesti ehdi käymään koneella niin usein.

Toivottavasti ymmärrätte ja jatkatte blogini lukemista edelleen,
vaikka vietänkin hieman hiljaiseloa näin kesän aikana :)

olette ihania!
viettäkää elämänne paras kesä!

4 kommenttia:

  1. Ymmärrän täysin, ettet halua tuhlata kesääsi koneella istuen. Ja kesällä kuuluukin pitää hauskaa! Itse olen ihan samoilla linjoilla; en tietenkään halua lihota, mutta en aio tuhlata kesääni kaloreista ahdistumiseen.

    Tosiaan ne bikinit kyllä ahdistaa, enkä ole vieläkään uskaltautunut julkiselle rannalle. Mutta enköhän mä sinnekin jo kaverien painostuksesta kohta uskalla ;)

    Vietä ihan mahti kesä muru! ♥

    VastaaPoista
  2. Aaa hyvä kuulla susta! Mä myös ymmärrän sua ettet taho tuhlaa kesääs miettin syömisiä tai istuen koneella. Jatkat sitten ku siltä susta tuntuu!

    Voi hyvin ja tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla, että et tuhlaa koko kesää turhaan syömiskärvistelyyn! Ihanaa itseluottamusta :) tsemppiä ja hyvää kesälomaa ♥

    VastaaPoista
  4. Hyvä noin (: Suomen kesä on kuitenki nii lyhyt, et pitää nauttia jokasesta päivästä. Sitäpaits kesällä ei tuu syötyy oikeesti paljoo, ku on nii kuuma ettei tee mieli muuta ku mehujäätä ^.^

    VastaaPoista