Olin eilen kirjottamassa tänne miten noi muutamat päivät meni paremmin, teksti jäi kesken kun sain puhelun exältä.
Riideltiin puhelimessa, kauan.
Sanoi mulle taas asioita mitkä sai mut itkemään ja vihaamaan itseäni hieman lisää.
Lopuksi sain perään viestin, missä kehotti mua satuttamaan itseäni lisää koska olen angstinen teini ja naurettava.
Ehkä olenkin naurettava, en olis uskonut että musta kuoriutuu tällanen ihminen,
mutta se ei ymmärrä että sen käytös, teot ja sanat mua kohtaan teki musta tällaisen.
Miks hän välittäisi?
Sillä menee kaikki elämässä täydellisesti uuden naisensa kanssa...mä olen vain menneisyyden riippakivi.
Meidän yhteiset ystävätkin on näköjään päättäneet jättää mut ulkopuoliseksi ja toivottivat tämän uuden naisen tervetulleeksi piireihin mun tilalle, en ilmeisesti koskaan ollutkaan heille ystävä.
Onneksi mulla on omat ihanat ystävät tukena, niiden seurassa mun on hyvä olla.
Mietin tota itsensä satuttamista, mikä siinä on että se auttaa ahdistukseen...
Haavat on kipeitä kunnes rupeutuvat, niistä vuotaa verta ja kudosnestettä, ällöttävää, mutta samaan aikaan niin helpottavaa.
En voi edes kuvailla tätä itseinhon määrää,
miten voin enää koskaan kelvata kellekään?
Exä on tuhonnut mun vähäisen itsetunnon ja kunnioituksen itteäni kohtaan niin monilla hirveillä sanoilla mitkä täyttää iltaisin mun mielen.
Hän on tehnyt selväksi, että on nyt onnellisempi kuin koskaan ennen päästessään musta vihdoin eroon.
Hän on kertonut mulle miten upea hänen uusi naisensa on, miten se on parempi kuin mä koskaan olin.
Mä vaan vihaan sitä ihmistä niin paljon.
